keskiviikko 2. joulukuuta 2015

#393 Historiikkia historiikkia

Kolme kappaletta puolivalmiita kesälomapostauksia. Joo-o, elokuun asiaa. Joulukuussa. Siis joulukuussa. (Mulla ei muuten ole joulukalenteria!) Vähän ovat jääneet, mutta siihen palaan sitten kun nämä on julkaistu. Itse asiassa oli aika kiva palata katselemaan kuvia lämpimiltä ja aurinkoisilta päiviltä tän "talven" ollessa tätä pari astetta plussalla, märkää, tuulista ja kaikin puolin ankeaa.

Lomareissua suunnitellessa isäni selvitteli useammankin historiallisen kohteen sijainteja. Ajatuksena siis jatkaa viime vuonna Auschwitzista aloitettua pällistelyä. Loppujen lopuksi päädyimme käymään Salaspilsissä (Latviassa) sijaitsevalla muistoalueella, Heinrich Himmlerin bunkkerilla (Pozezdrze-kylän lähellä Puolassa. Pozezdrze. Vittu tuota kieltä.) sekä Sudenpesällä, eli Hitlerin päämajalla (Puolassa myös, lähellä Ketrzyniä). Näistä nyt siis muutamalla sanalla ja useammalla kuvalla.


Salaspilsin etappi erosi muista kahdesta täysin. Se oli siis erikseen rakennettu muistoalueeksi maailmansodan (juutalais?)uhreille, kun kaksi muuta paikkaa olivat siis vain bunkkereiden raunioita. Muistoalueella sijaitsi aikanaan siis vankileiri, mutta siitä ei ole jätetty jälkiä. Alueella on muun muassa muutama aivan jäätävän kokoinen patsas sekä musta kivipaasi jossa "sykkii sydän".
Me emme lähteneet kiertämään aluetta sen enempää, vaan tyydyimme vilkuilemaan ja zoomailemaan etualalta.

Sisäänkäynti, jossa teksti "Aiz ziem vartiem vaid zeme", englanniksi käännettynä "Beyond this gate the earth moans"

Vuosittaisia uhrilukuja hakattuina kiveen



Himmlerin bunkkerille sai kävellä parkkipaikalta tovin verran luontopolkua pitkin. Kyllä, luontopolkua. Tai pururataa. Hetkisen verran suunnistustani taas epäiltiin, mutta oikeassa olin, ja päädyimme bunkkerille. Ei selkeästikään turistinähtävyys, sanoisin. Raunioitunut bunkkeri puiden keskellä ja yksi tietokyltti - ainoastaan paikallisella kielellä. Vaikuttavan näköinen seinänvahvuuksineen kyllä, mutta sanoisin ettei tuonne toinna asioikseen lähteä. Jos on ohikulkumatkalla aikaa käydä tsekkaamassa niin miksei sitten. Autolle takaisin päin kävellessä oli ihan hauska bongailla jokunen sodanaikainen "kuoppa", kellari tai vastaava.





Sudenpesälle satuimme puoliltapäivin, ja oikeastaan heti totesin ääneenkin, että sattuipa harvinaisen paska keli kuvata; Keskipäivän suora aurinko, kuvattavat kohteet metsässä. Mitkä kontrastit? Lisäksi paikka oli päästetty metsittymään aika runsaasti, ja osia bunkkereista oli lähes piilossa.

Kuvien kohdalta täytyy myös sanoa, etteivät ne tee oikeutta. Tai siis, en nyt ihan äkkiä osaa kuvailla millainen kuva tekisi bunkkereiden raunioille oikeutta. Tarkoitan siis, ettei noista mun räpsyistä saa oikeanlaista käsitystä paikasta. Kokoluokka oli varsin kunnioitettava, kuin myös muun muassa seinien vahvuudet.

Aluetta ympäröivät laajat miinakentät, ja mitä ilmeisimmin ei ole varmuutta siitä, että kaikkia miinoja olisi saatu kerättyä pois...
Suomennettuna ja vieläkin lyhennettynä: Tässä sijaitsi parakki, jossa von Stauffenberg yritti murhata Adolf Hitlerin 20.7.1944 .
Sudenpesä kierrettiin lähes kiltisti merkkailtua reittiä pitkin ja kartasta lueskelimme mikä oli ollut autotalli ja mikä pääjehun maja. Pariin bunkkeriin käytiin mekin kurkkimassa sisälle, vaikka jokaiseen oli maalattu vähintään kertaalleen ettei sisälle olisi asiaa. Hups. Eipä siinä, kyllä joku opaskin kävelytti porukan raunioiden läpi... Myönnettäköön, että alun mielenkiinto ja innostus pääsivät hieman laantumaan loppua kohden. Harmaata bunkkeria peräjälkeen, pari selkeästi erilaisempaa joko kokonsa tai mallinsa puolesta, mutta muuten hyvinkin samanlaisia toinen toisensa jälkeen. Tietyssä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että eiköhän tää jo ole nähty.









Kun noita betonibunkkereita nyt tuli kesällä ja uudemmin nyt kuvista tuijoteltua täytyy vaan todeta, että tuli kyllä mietittyä millaista tuollaisessa olisi ollut viettää aikaa. Asua. Elää. Okei, oli ihan aavistuksen poikkeukselliset ajat muutenkin, mutta silti.

Ensimmäinen "kunnollinen" postaus valmiina piiiitkään aikaan. Katsotaanpa josko tämä tästä lähtisi pikkuhiljaa rullaamaan taas :)

tiistai 13. lokakuuta 2015

#392 Tiedättekö sen tunteen?

Sen, kun tekee mieli kirjoittaa, muttei osaa aloittaa? Olisi vähän vaikka reissukertomusta väsättävissä, mutta bloggerin tyhjän sivun avatessa saa aikaiseksi pari hassua lausetta.

Sudenpesä - Wolfsschanze, elokuu 2015

Entäs sen, kun on tekonahkatakki on liian kylmä, muttei oikein ole vielä toppatakkikelitkään? Mites se tunne, kun olet kiertänyt metsästämässä sopivaa villakangastakkia kaikista muista Kuopion vaatekaupoista (tai vaatteita myyvistä kaupoista), paitsi Prismasta, Tokmannilta ja Citymarketista? Ja ei, löytyminen ei ollut nirsoilusta kiinni. Takki päälle, liian lyhyet hihat, takki pois. Toista muutamankymmentä kertaa.
Vastapainona se tunne, kun sovitat Tampereen Vilassa vielä takkeja - jos nyt sattuis olemaan eri valikoima kun on isompi liikekin - ja löydät sopivan. Siinä huumassa ostin vähän puolivahngossa sitten huivinkin. Ei mulla niitä nyt liikaa ole.


Entäs se lannistava tunne, kun pitäisi etsiä taas ne täydelliset mustat farkut? Odotettavissa jälleen useita kiroilun sävyttämiä hetkiä sovituskopeissa.

Tiedättekös sen tunteen, kun asiat eivät ole siellä missä pitäisi silloin kun niitä tarvitsisit, eikä se ole sinusta kiinni? Tai sen tunteen kun hommat tuntuu menevän ajoittain liian paljon eipäs-juupas, tuun-en tuu, onnistuu-ei onnistu, tee näin-eiku älä -meiningillä?

Mukava on kuitenkin se tunne, kun olet ihan lapsellisen ja naurettavan innoissasi palannut kahden kuukauden tauon (niin, ei sen pidemmän) jälkeen hevosen selkään ja ensi kertaa kevään jälkeen sählyille. Mun lajit, ei siitä mihinkään pääse.

Tutuksi on tullut myös se tunne, että töissä on oikeasti ihan kivaa. Töissä, jonka en odottanut olevan niin kivaa. Paskanlappohommissa. Hevosille heiniä kärräämässä. Kopsuja itsessään kuskaamassa sisään ja ulos. Kivaa. Tosin, vielä ei ole satanut. Sitä odotellessa.


Tällä hetkellä on tunne, että ehkä tänne olisi palailtava. Tekee mieli opetella kirjoittamaan lauseita ja purkamaan ajatuksia. Jos tänne vielä joku eksyy, niin saa kertoakin jos on jotain tiettyä mistä haluaa että naputan.

Ja hei, somessa olen kyllä ollut (ja tulen varmasti olemaan) aktiivisempi kuin blogin puolella: Meikäläisen löytää kaikkien sivupalkista löytyvien härpäkkeiden lisäksi myös snapchatista, ja sielläkin nimenä miiargh :)

tiistai 7. heinäkuuta 2015

#391 Jälkijunassa: Ratsunaisen leiriviikolla kuvattua

Ratsunaisen leirin aikana kaivoin pitkästä aikaa kameran esille tallilla. Ja se tuntui aika kivalle. Suunnittelin jopa liikehtiväni kuvaamaan Sorsiksen koulu- ja estekansalliset, mutta auto- ja työkuviot vesittivät sitten ne suunnitelmat. Mutta pidemmittä puheitta, muutama kesäinen kuva täältä sateen ja harmauden keskeltä!

Onko suloisempaa kuin varsat? No joo, myönnetään, tuli kuvattua lähes ainoastaan Nuuttia ja Lunaa...




Näitä veljeksiä kuvatessa vasta oikeasti tajusin miten pieni Tatu (vasemmalla) on. Niiiiin kovin pieni. Pojat ovat siis 3v welshveljekset.
Bää! Koivumäen kartanolla on kesäisin aina lampaita, enkä voinut olla jäämättä rapsuttelemaan näitä iltaisin veneelle mennesäni.  Osa tuli hirmu tomerana luokse tuhisemaan, osa jäi tarkkailemaan kauemmaksi.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

#390 Viikon treenikamuna Totti-ruuna

Vielä seuraavat viisi päivää olen Ratsunaisessa leirinpidossa, ja saman verran ratsastelen tallin Totti-ruunaa, johon siis tutustuin maanantain opemaastossa. Totilla vedän siis kaikki maastot ja samalla sitten ratsastan sitä vähän muutenkin. Ruuna pääsee myös teoriatunneille mallikappaleeksi muun muassa liinan päähän hölköttämään.

Kuvista kiitos Essi/Mette/Eeva, ei tullut tarkemmin katsottua kuka siellä kameran takana oli...

Ratsastin Totin eilen kentällä. Maanantaimaastossa Totti tuntui tooooosi hitaalle vastaamaan apuihin, joten olin jo etukäteen päättänyt, että siirtymisten kautta lähden herraa ratsastamaan avuille. Sehän on todella vino, mutta helpompi on sitten mahdollisesti yrittää korjata vinoutta kun hevonen ylipäätään reagoi apuihin.

Pienen hetken pyöräytin ihan vain käynnissä muutamat pysähdykset tehden, jonka jälkeen jatkoin keventäen, tehden siirtymiä käyntiin. Jalkaan Totti alkoi reagoida koko ajan paremmin ja paremmin, mutta, aina käyntiin (tai pysähdykseen) tullessa, se veti vastaan. Välillä enemmän, välillä vähemmän, riippuen toki myös siitä, kuinka hyvin itse satuin aina kyseisen siirtymän ratsastamaan. Hyyyvin ärsyttävä tapa joka tapauksessa.




Ravissa Totti jäi alkuun varsin (hitaaksi) lyheksi ja ylös. Siitä sitten pikkuhiljaa kun tarkemmin ruunaan tutustui ja se alkoi vertyäkin, alkoi löytyä myös varsin letkeää ja tahdikasta ravia.


Oikea kierroshan on Totille se heikompi. Muistelisin, että se on ihan varsana kinttuaan telonut, ja se on sitten sieltä asti jäänyt heikommaksi. Kun tähänkään ikään mennessä ei ole sitten päästy oikeasti pidempään aktiivisesti työstämään, on siinä hommaa varsin paljon. Totillahan on siis ollut milloin mitäkin pikkuvaivaa, alkaen satulavyön kohdalle tulleesta syylästä, joka ei tahtonut millään parantua. Kun ruuna taas olisi ollut käyttökunnossa, on usein ihmisillä sitten ollut muuten niin kiire, ettei sen työstämiseen ole jäänyt aikaa.

Laukat tein ensin lyhyesti vasemmalle, ja siihen suuntaan saatiinkin varsin pätevääkin laukkaa. Mutta se oikea sitten. Ei nouse. Ei nouse voltilta, ei ympyrältä, ei suoralta, ei käynnistä, ei ravista. Vasen nousee vaikka sieltä oikealle tehtävältä voltilta.



Päätin sitten osittain luovuttaa, ja huikkasi Elpille että hakee liinan ja kokeillaan siinä. Kun se oikeakin laukka sitten saatiin kaivettua esille, kevensin vain lyhyesti loppuravit ja kävelytin ruunan pois.


Kokonaisuudessaan olin varsin tyytyväinen siihen pisteeseen mihin pääsimme eilen. Tänään Totti toimi teoriatunnilla juoksutusheppana ja illalla vielä maastomopona. Huomiselle taisi olla parikin maastoa, eli sillä sitten jatkuu! :) 

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

#389 Leiritunnelmissa täälläkin!

Tämä ja ensi viikko menee minun osaltani tiiviisti leiritunnelmissa: Tällä hetkellä olen Peikkometsässä jatkoalkeisleiriä vetämässä, ja ensi viikko mennäänkin sitten Ratsunaisessa kolmen porukan kanssa!

Maanantaina kerrattiin ja piirrettiin ratsastusradan teitä ja jaettiin hoitsut 

Maanantai-iltana suuntasin vielä Ratsunaiseen, jossa kävimme "opoporukalla" maastossa. Eli siis nykyinen vakkariope, mahdolliset tuuraajat ja minä kävimme kiertämässä reitit läpi. Katsottiin missä ravaillaan tai laukkaillaan ja mistä maastoesteet löytyvät. Samalla koeajoin Totti-ruunan maastojen vetämistä ajatellen. Totti ei kuitenkaan tuntilaisilla mene, ainakaan minun tietääkseni, joten ottamalla sen itselleni vetohevoseksi saa taas vähän tasoitettua hevosten liikkumista ja jäävät hyppäävät tuntsarit leiriläisille.

Reissu sujui muuten varsin mallikkaasti, mutta laukkamäen vierellä laiduntavat lampaat saivat Totin jäätymään. Leiriläisten kanssa täytyy sitten vaan yrittää päästä nopeammin liikkeelle, sillä laukalle päästyämme ei ollut ongelmaa. Ihan mallikkaasti mentiin muuten :)

Tuimana. Naureskelin että Totti näyttää näissä kuvissa paljon pienemmältä kuin miltä se tuntui. Oon niin paljon käsitellyt vain pienempiä yksilöitä, että tuollainen mulle ennen hyvinkin normaalikokoinen ruuna tuntui hirmu isolta. Jouduin hei oikeesti nostamaan kädet ylös kun laitoin päitset laitumelta hakiessa!
Minna oli matkassa kartturina jos (kun) mulla muisti pettää, Elppi taas maastoiluttamassa Vili-ponia.
"Niin tuolla on muutama noita pieniä esteitä!" -selitys käynnissä.

Niin. Onhan se ihan iso hevonen, mutta minulle varsin sopivan kokoinen. Kuvista kiitokset Emmille!